perjantai 18. helmikuuta 2011

Munakasrulla jauhelihatäytteellä (karppien ohje)



Munakasrullan ohje:
7 kanamunaa
2½ dl kermaa
suolaa
pippurisekoitusta

Sekoita munien rakenne ja lisää kerma ja mausteet. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun uunippellille.
Uunin lämpötila 225 astetta ja paista noin 20 min. uunin keskitasolla. Kunnes pinta hieman ruskistuu.

Täytteeseen laitoin:
400gr paistijauhelihaa
wokkivihanneksia puoli pussia
kanttarellituorejuustoa (pieni rasia)
2dl sipulikuutioita
mausteita maun mukaan
kevätsipulia muutama varsi
aurinkokuivattua tomaattia muutama

Paista jauheliha ja lisää sipulikuutiot, wokkivihannekset.
Lisää kanttarellituorejuusto ja mausteet.
Loppuvaiheessa lisää silputtu kevätsipuli ja aurinkokuivattu tomaatti suikaleet.

Kun munakas on kypsä niin kaada jauhelihaseos munakkkaan päälle ja kääri rullalle leivinpaperin avulla.
Tarjoile tuoreen salaatin kanssa.
Hyvää iltapalana ja miksei aamupalanakin:)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Kermakakku

Ihan peruskakku pohja jonka kostutin vanilija maidolla. 2tl vaniliinisokeria ja 2dl maitoa.
Ensimmäiseen väliin laitoin kerma rahkaa ja banaania. Pinnalle hieman sitruunan mehua ettei banaani tummu.
Toiseen kerrrokseen laitoin hilloa (4 marjan hilloa) ja edellen kerma rahkaa.
Kostuttaa kannattaa kunnolla. Tähän kakkuun meni kostuketta noin 4dl

Päälle laitoin mansikanmakuista kermaa jossa hieman rahkaa joukossa. Sokerilla ja vaniliini sokerilla maustettuna.
Koristelin kermalla ja päälle erilaisia nompparellejä. Sellaisia pyöreitä purkkeja myydään Prismassa jossa on paljon erilaisia koristeita.
Kakku oli oikein hyvää ja ei liian makeaa.


keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kaikkea mukavaa

Pitsipanta....


Etsein kaupoista epätoivoisesti pientä pitsipantaa pienelle Prinsessalle. Ei löytynyt, jotein tein itse:)
Tälläinen siitä tuli ja sopi täyhellisesti pieneen päähän.
Helppo tehdä ja hintakin todella huokea. Tähän meni 32cm nauhaa. Kannattaa ostaa sellaista tosi pehmeää ja hieman joustavaa. Pari kukkaa neuloin vielä lisäksi. Aivan ihana pikkuisen pienessä päässä!
Selkeesti taitaa uusi Mami alkaa "hössöttämään" Mutta kyllä saakin:)

tiistai 1. helmikuuta 2011

Perussalaatti

Ihan perussalaatti meillä:
1 Kerä Jäävuorisalaattia
1 Kurkku
2 Suolakurkkua
2 Omenaa

Ohje: Suikaloi kaali ja paloittele kurkku, omena ja suolakurkut.
Kaikki vaan sekaisin kulhossa ja valmista.
Hyvää ja raikasta. Lisää salaattikastiketta jos tahdot

Kanapasta



Ohje on aika suuri koska tämä maistuu vielä seuraavanakin päivänä hyvältä, jos jää!

Käytän usein pastoihin Fusilli pastaa
Laita vesi kiehuman ja lisää pasta kiehivaan veteen. Keitä noin 9-11min.
Yksi pussillinen on noin 500gr, keitän koko pussillisen.

800gr Kananfilettä suikaleina
1½ dl sipulia kuutioina
1 kanaliemikuutio
1 paprika suikaleina
1 purkki tomaattisosetta maustettuna basilikalla
1-2 purkkia smetanaa
Mustapippuria myllystä maun mukaan.

Ohje: Paista kananfileet ja lisää pannulle tomaattisose ja kanaliemikuutio. Sipulit ja paprikan suikaleet.
Anna kiehua hiljalleen noin 10 min ja lisää smetana sen jälkeen.
Anna hautua vielä hetken.
Lisää kastikkeen sekaan keitetyt pastat. Myös mustapippuria ja mahdollisesti suolaa maun mukaan.
Ja sekoita hyvin. Ja nauti hyvän salaatin kanssa!