Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. marraskuuta 2011
Mokkapalat
Mokkapalat.
3 Munaa
3 dl Sokeria
200gr Sulatettua voita
2 dl Maitoa
5 dl Vehnäjauhoja
3-4 tl Leivinjauhetta
3 tl Vaniliinisokeria
2-3 rkl Kaakaojauhetta
Kuorrutus:
4 dl (225gr) Tomusokeria
5 rkl Kahvia
1 rkl Kaakaojauhetta
2 tl Vaniliinisokeria
Päälle nompparelleja, kookoshiutaleita tai mitä tahdot
Uunin lämpötila : 200 astetta n:15-20min
Ohje: Sulata voi ja jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri vaanhdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan.
Lisää lopuksi sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200
asteessa noin 10-20min
Sekoita kuorrutuksen aineet kattilassa ja kaada jäähtyneen kypsän pohjalevyn päälle
tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle koristeet.
torstai 18. marraskuuta 2010
torstai 11. marraskuuta 2010
Porkkanakakku
Tämän löysin yhdestä blogista, "Chokomum" voin sanoa että oli todella hyvä ohje.
Sen takia haluankin kirjoittaa sen tänne heti mutta valitettavasti ei ole kuvaa...en huomannut ottaa mutta jospa viikonloppuna tekisin toisen niin siitä otan kuvan sitten :)
Ohje meni näin
4 kanamunaa
250gr sokeria
2dl öljyä
300gr vehnäjauhoja
3/4tl suolaa
2tl ¨leivinjauhetta
1tl soodaa
2tl kanelijauhetta
400gr porkkana raastetta
55gr saksanpähkinöitä (hasselpähkinät käy myös)
Kuorrutus
180gr pehmennyttä voita
250gr tomusokeria
2oogr tuorejuustoa
10-20 tippaa vanilija-aromia (tai maun mukaan)
Ohje:
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon öljy.
Yhdistä keskenään jauhot, suola, leivinjauhe, sooda ja kaneli.
Kaada munaseokseen ja sekoita huolellisesti.
Lisää porkkanaraaste ja pähkinät. Käytä sähkövatkainta ja pyöräytä taikina sillä ripeästi tasaiseksi seokseksi.
Voitele ja jauhota n:26cm kakkuvuoka (myös pyöreä kuivakakkuvuoka käy mainiosti)
Kaavi taikina kakkuvuokaan ja paista 180asteessa noin 45min, tai niin kauvan että kokeiltaessa tikulla kakun keskiosaa, yhtään taikinaa ei tartu tikkuun.
Tarkoitus on että kakku kohoaa uunissa hyvin korkeaksi.
Anna kakun jäähtyä hieman, ennen kun siirrät sen lautaselle,
Sillä välin kun kakku on uunissa, valmista kuorrute. Vatkaa keskenään voi ja tomusokeri. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vanilija-aromi nopeasti pyöräyttäen.
Kun kakku on jäähtynyt, levitä kuorrute lastalla sen päälle ja sivuille. Pinnalle voi ripotella vaikka pähninänmuruja tai joitain kauniita nompparelleja.
Ihanan makuinen kakku...kannattaa kokeilla!!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Marjapiirakka
Nopea, Helppo ja Hyvä ohje. Tästä ohjeesta tulee uunipellillinen
Uuni 200 astetta noin:30 min
1 purkki kermaviiliä / turkkilainen jogurttikin sopii hyvin
2dl sokeria
2 munaa
5dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1,5dl sulatettua voita
Ohje: Sekoita kaikki aineet kulhossa sekaisin ja kaada leivinpaperilla vuorattuun uunipellille.
Ripottele marjoja päälle muutaman desin ja sokeria hieman.
Ihana kostea pohja ja sopivan makea...
Vanilijakastikkeen/vanilijavaahdon kanssa maistuu oikein hyvälle
torstai 19. elokuuta 2010
Mokkapalat
Taikina ohje:
5 munaa
4,5 dl sokeria
2rkl kaakaojauhetta
4,5dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
200gr sulatettua voita
2dl vettä
Ohje: vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kiehautettu vesi joukkoon
ja sekoita kuivat aineet keskenään.
Sulata voi. Lisää jauhoseosta ja sulaa voita vuorotellen taikinaan.
Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se uunipellille jossa on leivinpaperi. (iso uunipellillinen tulee tästä määrästä)
Uunin lämpötila on 200 astetta ja paista noin 25-30 min. Kunnes pinta on hieman ruskea.
Kuorrute:
400gr tomusokeria
2rkl kaakaojauhetta
2tl vanilijasokeria
120gr voita
6rkl vahvaa kahvia
Ohje: Sekoita kaikki aineet kattilassa ja kiehauta juuri ennen kuin kaadat sen paistetun pohjan päälle. Jos tahdot laita heti nonpparellejä päälle.
Leikkaa hieman jäähtyneenä palat.
maanantai 9. elokuuta 2010
Kanelipullat
Pullataikinaan tarvitset:
½l Vettä
50gr Hiivaa
2 Munaa
2-3tl Kardemummaa
150-200gr Voita
1tl Suolaa
2dl Sokeria
14-15dl vehnäjauhoja
Täyte: voita, sokeria kanelia,(vaniliinisokeria)
Voitele kanamunalla ja laita päälle raesokeria
Ohje: Lämmitä vesi 37 asteiseksi ja lisää hiiva, kanamunat, sokeri, suola, kardemumma. Sekoita hyvin ja lisää venhäjauhoja sekaan. Lisää sulatettu voi loppuvaiheessa ja mahdollisesti lisää jauhoja jos tarvitsee.. Vaivaa hyvin niin tulee hyvä sitko.
Kohota ainakin puoli tuntia ja leivo kuten korvapuustit mutta leikkaa taikina pötköstä suoria viipaleita noin 1½ cm paksuisia. Voit laittaa palat muffiinivuokiin jos tahdot.
Kohota leivotut pullat vielä ja paista uunin keskitasossa 200 asteessa. Kunnes ovat sopivan ruskeita. Hyvä taikina ja laktoositon, kunhan muistaa ostaa myös voin(margariininkin) laktoosittomana.
torstai 5. elokuuta 2010
Mehevä omenapiirakka
Pohja: 150gr Voita
1dl Sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
Täyte: 1 Kermaviili purkki
1dl Sokeria
0,5dl Maitoa
2-3 omenaa
Sokeria
Kanelia
Ohje: Voi ja sokeri vaahdoksi, lisää jauhot ja leivinjauhe. Sekoita hyvin tasaiseksi.
Laita taikina (halkaisija 20cm) teflon vuokaan. Levitä niin taikina että se nousee reunoille asti.
Tee täyte: Sekoita kaikki aineet keskenään sekaisin. Kaada seos vuokaan. Viipaloi omenat(kotimaisia omenia et välttämättä tarvitse kuoria) Laita omenat kauniisti täytteen päälle ja lisää sokeri ja kaneli päälle.
Uunin lämpötila 175astetta keskitaso
Noin: 35-40min.
Kun kakku on valmis anna sen hetken vetäytyä.
Tarjoile vaahdotetun vanilijavaahdon kera...jäätelökin käy.
Todella mehevä ja hyvä kakku!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)