tiistai 29. marraskuuta 2011

Kinkku ananas aurajuusto piirakka



Piirakkaan tarvitset:
Itse ostin valmiin taikinan
Kinkkusuikaleita
Pekonia
Purjoa
Aurajuustoa
Juustoraastetta
Ananasta

Ohje:
Kauli takina  sopivan kokoiseksi piirakkavuokaan.
Painele takinalevyä reunoille hieman.
Lisää kinkkusuikaleet ja silputtu purjo. Paista pekoni ja anna hieman jäähtyä ja silppua sekin pieneksi ja lisää päälle. Lisää ananaspaloja ja aurajuustoa muruina.
Päälle runsaasti juustoraastetta.
Uunin lämpötila n: 200 astetta ja 15-20 min
Tämä on aivan oma ohje jonka tein kun pyydettiin jotain hyvää :)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Mokkapalat


Mokkapalat.

3 Munaa
3 dl Sokeria
200gr Sulatettua voita
2 dl Maitoa
5 dl Vehnäjauhoja
3-4 tl Leivinjauhetta
3 tl Vaniliinisokeria
2-3 rkl Kaakaojauhetta

Kuorrutus:
4 dl (225gr) Tomusokeria
5 rkl Kahvia
1 rkl Kaakaojauhetta
2 tl Vaniliinisokeria
Päälle nompparelleja, kookoshiutaleita tai mitä tahdot
Uunin lämpötila : 200 astetta n:15-20min

Ohje: Sulata voi ja jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri vaanhdoksi.
          Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan.
          Lisää lopuksi sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200
          asteessa noin 10-20min
          Sekoita kuorrutuksen aineet kattilassa ja kaada jäähtyneen kypsän pohjalevyn päälle
          tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle koristeet.
         

tiistai 2. elokuuta 2011

Kaikkea mukavaa




Tämä blogin päivittäminen näin kesällä on tosiaan jäänyt...ja tässä on yksi syy:)
Kesäloma ja veneily...tässä muutamia otoksia. Heinäkuulta 2011

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kaikkea mukavaa

Lokin pesä laiturin päässä...
Veneen  ikkunasta kuvattuna lokki hautomassa munaa :) suloista!

Karppi ruokaa (salaattia ja jauhelihapihvi)

Perussalaattia:
Jäävuorisalaattia
Tomaattia
Ananasta
Kurkkua
Talonsalaattikastiketta
Jauhelihapihvi (tässä tapauksessa Marinetti pihvi..en yleensä suosi valmiita eineksiä mutta joskus on turvauduttava niihin:) En nyt tiedä kuinka karppi tämä pihvi on...

Kaikkea mukavaa


Tein hieman kevät siivousta ja saunan eteinen sai taas ihanan raikkaan kesäisen tunnelman...

Kaikkea mukavaa


Ihanan värinen kivikkokasvi:)